Kun äiti ei jaksa

Äidin uupuminen voi johtua tästä: Aamu alkaa jo ennen herätyskelloa. Pienet jalat tassuttelevat makuuhuoneeseen. Yksi etsii kadonnutta pehmolelua, toinen ilmoittaa olevansa nälkäinen. Kahvinkeitin porisee, puuro kiehuu yli, joku ei löydä sukkiaan ja eteisessä muistetaan, että tänään olisi pitänyt olla liikuntavaatteet mukana. Ennen kuin kello on edes kahdeksan, olet jo ratkaissut kymmenen ongelmaa. Päivä jatkuu samaan tahtiin. Työ, kauppareissu, ruoanlaitto, pyykit, lasten harrastukset, viestit päiväkodista tai koulusta, muistettavat laskut ja se yksi sähköposti, johon piti vastata jo eilen. Illalla olet vihdoin saanut päivän pakettiin, tavalla tai toisella.

Kuulostaako tutulta? Päivä täynnä ohjelmaa, mutta ajatuksesi pyörivät jo seuraavien päivien to do – listoissa? Ennen kuin kaikki ovat nukkumassa ja saat ehkä pienen hetken itsellesi ilta jatkuu vielä.

Äidin uupuminen voi näkyä arjessa räjähdyksenä

Sitten se tapahtuu. Lapsi kaataa vahingossa maitolasin lattialle. Sinä räjähdät. Heti seuraavassa hetkessä kadut. Näet lapsen ilmeen muuttuvan. Huoneeseen laskeutuu hiljaisuus, joka tuntuu raskaalta. Sydän hakkaa. Tekisi mieli kelata hetki takaisin ja vastata toisella tavalla.

Illalla, kun lapset nukkuvat, syyllisyys hiipii viereesi. Syyllisyys, joka puristaa, pienentää, tekee voimattomaksi. Musertaa sinut.

Miksi hermostun näin helposti?

Miksei minulla ole enää kärsivällisyyttä?

Miksen osaa olla sellainen äiti kuin haluaisin olla?

Moni ajattelee tässä kohtaa, että hänen pitäisi opetella parempia tunnetaitoja tai yrittää vain vähän enemmän. Mutta entä jos ongelma ei olekaan siinä? Entä jos kyse ei ole siitä, ettet rakastaisi lapsiasi tarpeeksi tai ettet olisi hyvä äiti. Entä jos kehosi yrittää vain kertoa, että se on ollut liian kauan ilman palautumista. Äidin uupuminen ei ole kiinni tahdonvoimasta- se on viesti keholta.

Äidin uupuminen näkyy hermostossa

Kuormittunut hermosto ei osaa erottaa suurta uhkaa pienestä vastoinkäymisestä samalla tavalla kuin levännyt hermosto.

Kun elimistö on jatkuvasti valmiustilassa, kaikki tuntuu vähän kiireellisemmältä, vähän äänekkäämmältä ja vähän raskaammalta. Silloin lapsen kiukku ei ole enää vain kiukku. Se on yksi lisäkuorma jo valmiiksi täyteen reppuun. Siksi pinna palaa nopeammin. Siksi sanat tulevat terävämpinä kuin tarkoittaisit. Siksi oma olo tuntuu välillä vieraalta. Moni äiti kantaa mukanaan näkymätöntä kuormaa, jota kukaan muu ei näe.

Se on jatkuvaa muistamista. Kalenterin pyörittämistä omassa päässä. Sen miettimistä, riittääkö jääkaapissa ruoka huomiseen. Lääkäriaikojen muistamista. Syntymäpäivälahjojen hankkimista. Varavaatteiden pakkaamista. Sen huomaamista, että lapsi tarvitsee uusia kumisaappaita ennen kuin kukaan muu ehtii ajatella asiaa. Harva kysyy, kuka kantaa sen kaiken. Ja vielä harvempi kysyy, kuka kantaa äitiä. Kun palautuminen jää päivä toisensa jälkeen liian vähäiseksi, hermosto alkaa elää selviytymisen ehdoilla.

Silloin joustavuus vähenee ja herkkyys kapenee. Ei siksi, ettet välittäisi. Vaan siksi, ettei keholle ole enää jäänyt voimavaroja.

Miten hermoston kuormitus näkyy arjessa?

Kun kuormitus jatkuu pitkään, myös hermosto kuormittuu.

Hermostolla on tärkeä tehtävä: se arvioi jatkuvasti, olemmeko turvassa vai tarvitseeko kehon valmistautua toimintaan. Jos edessä on todellinen uhka, sympaattinen (stressi) hermosto käynnistää stressireaktion. Sydän alkaa lyödä nopeammin, hengitys tihenee, lihakset jännittyvät ja aivot suuntaavat huomion selviytymiseen. Tämä on täysin luonnollinen ja elintärkeä reaktio. Luolamiesaikoina on pitänyt olla skarppina, sillä emme voineet koskaan tietää, minkä puskan takana sapelihammastiikeri väijyi. Näin hermostosi on kehittynyt vuosimiljoonien kuluessa. He, joilla on ollut herkin ja tarkkaavaisin hermosto, ovat pärjänneet – tuo taito on siirtynyt tähän päivään asti sun suojaksi, mutta nykypäivänä joskus myös haitaksi.

Ongelma syntyy silloin, kun stressireaktio ei koskaan ehdi sammua. Keho on aamusta iltaan ja illasta aamuun kierroksilla jännittynyt ja varuillaan ilman näkyvää syytä.

Kuormittava arki antaa väärän signaalin, mutta silti niin tärkeän

Monen äidin arki ei sisällä hengenvaarallisia tilanteita, mutta hermosto voi silti tulkita jatkuvan kiireen, keskeytykset, valvomisen, vastuun ja huolehtimisen kuormituksena, josta ei pääse palautumaan. Keholle ei ole suurta eroa sillä, juoksetko karkuun petoa vai yritätkö selviytyä päivästä toiseen ilman riittävää lepoa. Jos kuormitus jatkuu pitkään, elimistö alkaa toimia ikään kuin vaaratilanne olisi koko ajan käynnissä. Tämä on ollut minulle itselleni käänteentekevä oivallus omaan toimintaan ja kehon reaktioihini. Aiemmin yritin ymmärtää tätä pelkän stressin kautta, mutta hermosto oli se puuttuva ja kaiken yhteen liimaava palanen.

Tällöin stressihormonien, kuten kortisolin ja adrenaliinin, eritys voi pysyä tavallista korkeampana. Hermosto on jatkuvassa valmiustilassa. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta, pinna palaa herkemmin ja tunteiden säätely vaikeutuu. (Kortisolin erittyminen kehoon myös lihottaa meidät sekä pitää meidät lihavina. Puhutaan ns. kortisolipöhnästä. Muista tämä katsoessasi peilikuvaasi: sinussa ei ole vikaa ja olet tehnyt parhaasi, mutta hormonitoimintasi on eri mieltä asioista.)

Samaan aikaan aivojen etuotsalohkon toiminta heikkenee. Juuri se alue auttaa meitä pysähtymään ennen reagointia, säätelemään tunteita, tekemään harkittuja päätöksiä ja asettumaan toisen ihmisen asemaan. Kun hermosto on ylikuormittunut, nämä taidot eivät katoa – niiden käyttö vaatii vain enemmän voimavaroja kuin keholta sillä hetkellä löytyy. Kuten suoliston hyvinvoinnissakin (josta voit lukea lisää täältä) keho asettaa elintoiminnot tärkeysjärjestykseen hätätilassa.

Siksi kuormittunut äiti ei välttämättä pysty vastaamaan lapsensa tunteisiin samalla herkkyydellä kuin levänneenä. Kyse ei ole rakkauden puutteesta tai huonosta vanhemmuudesta. Kyse on siitä, että oma hermosto yrittää ensin selviytyä.

Onneksi hermosto on myös joustava. Kun keho saa toistuvasti kokemuksia levosta, turvallisuudesta ja palautumisesta, parasympaattinen (peace) hermosto aktivoituu. Sydämen syke rauhoittuu, hengitys syvenee ja keho saa viestin siitä, ettei juuri nyt ole hätää. Samalla myös tunteiden säätely, kärsivällisyys ja kyky kohdata lapsi lempeästi vahvistuvat.

Siksi palautuminen ei ole ylellisyyttä. Se on hermoston perustarve.

Kun äidin uupuminen helpottaa

Moni äiti sanoo saman lauseen: ”En hallitse itseäni” . Usein kyse ei kuitenkaan ole siitä, että ihminen olisi muuttunut. Todellinen minäsi on edelleen siellä – se on vain jäänyt väsymyksen ja kuormituksen alle.

Kun hermosto alkaa vähitellen palautua, tapahtuu jotain yllättävää. Et ehkä huomaa sitä ensimmäisenä omassa olossasi vaan huomaat sen lapsessasi. Sama tilanne, joka vielä viikko sitten olisi saanut sinut korottamaan ääntäsi, ei enää tunnukaan yhtä ylitsepääsemättömältä. Ennen kuin sanat ehtivät ulos huokaiset vain hiljaa ”voi ei”. Katseesi osuu lapseen, ja huomaat hänenkin olevan väsynyt. Huomaatkin sanovasi ”ei se haittaa, siivotaan yhdessä ja otetaan uusi lasi maitoa”.

Reaktio muuttui. Ja samalla muuttui koko hetki.

Palautuminen ei tee arjesta täydellistä.

Lapset kiukuttelevat edelleen, pyykkikori pursuaa yhä ja kiireisiä viikkoja on tiedossa vastaisuudessakin. Palautunut hermosto antaa sinulle jotain korvaamattoman arvokasta: tilaa.

Tilaa hengittää. Tilaa ajatella. Tilaa valita, miten vastaat. Ehkä juuri siinä piilee lempeämmän vanhemmuuden salaisuus. Ei siinä, että yrittää olla täydellinen. Vaan siinä, että huolehtii myös siitä ihmisestä, joka pitää niin monen muun elämästä huolta.

Sinusta. Sinusta, äiti.

Levännyt äiti ei ole vain onnellisempi äiti – hän on turvallisempi syli, rauhallisempi ääni ja vakaampi satama lapselleen. Ja joskus koko muutos alkaa yhdestä ainoasta asiasta. Siitä, että lakkaat kysymästä itseltäsi: ”Miksi en jaksa paremmin?” Ja alat kysyä:

Milloin olen viimeksi saanut itsekin levätä?

Milloin o l e n  s a a n u t  l e v ä t ä?

Joskus se suurin ja tärkein askel on sallia itselleen lupa pysähtyä ja ottaa vastaan tukea. Sinun ei tarvitse selvitä kaikesta yksin, eikä hermoston rauhoittamista tarvitse opetella pelkän tahdonvoiman avulla.

Lämpimästi tervetuloa palautumaan, laskemaan kierroksia ja antamaan hetki aikaa vain itsellesi. Ota itsellesi oma hengähdyshetki ja varaa aikasi tästä. Tehdään tilaa sille, että sinäkin saat levätä.